Etkot

”Olen siis saanut olla vapaasti sekaisin, minusta on pidetty huolta, ja mokailuni on annettu anteeksi.”
Halusin aloittaa asenteella. Imin itseeni olutta mahdollisimman paljon, mahdollisimman nopeasti. Mutta heti harjoitteluni ensimmäisestä huikasta lähtien informaation määrä oli aika ajoin vaikeasti poltettavissa, joten se aiheutti jokseenkin identtisiä oireita joita vain tujakka ”dopamiiniansa”, eli ”miina”, eli känni oli minussa joskus saattanut saada aikaan. Olin hämilläni.

Kuvittele tilanne, jossa tuijottelet sitä samaa venttiiliä jo ties kuinka monetta kertaa. Muistat kyllä selkeästi sen sijainnin, mutta et laisinkaan mitä se tekee. Mielesi valtaa ”bon voyage”: Ihan kuin olisit ollut siinä ennenkin. Tilanteen on pysyttävä hallinnassa! Epämukavuustilasi tulee pitää muilta salassa mahdollisuuksien mukaan, eli ”kävi miten kävi”. Yksikin hutera askel tai sammallus niin jäät kiinni. Se olisi häpäisy! Ja tämä toistuu kerta toisensa jälkeen.

Entten, tentten…

Niinpä – välillä meikäläisen pohjien vetäminen oli sellaista.

Mutta hei, nyt ollaankin jo ihan diskossa ja onnekseni toleranssini on kehittynyt. Mieltäni ei ole kuitenkaan vallannut turhan voimakas itseluottamuksen tunne – jos nyt on koskaan vallannutkaan – vaan olen uskaltanut ja ennen kaikkea minulle on annettu ystävällinen mahdollisuus kysyä neuvoa kokeneemmilta. Eikä informaatiomäärän aiheuttamaa myrkytystilaani ole missään vaiheessa paheksuttu. Olen siis saanut olla vapaasti sekaisin, minusta on pidetty huolta, ja mokailuni on annettu anteeksi. Aika tosi siisti juttu.

Uudet kuviot

Näin jälkikäteen kun miettii, niin päätyminen Nokian Panimolle harjoitteluun osui minulle juuri oikeaan aikaan. Tuoreena HAMK:in ensimmäisen vuoden bio- ja elintarviketekniikan insinööriopiskelijana halusin mahdollisimman nopeasti päästä käytännön oppiin. Vaikka varsinainen harjoittelujakso ei koulun puolelta vielä ollut ajankohtainen, sain luvan vähentää kursseja ja kokeilla josko natsaisi. Kyselin vinkkejä tutuilta ja mietin aluksi eri suuntautumisvaihtoehtoja opinnoilleni. Oli minulle kai tulevalle kesäduunillekin jo pari vaihtoehtoa elintarvikealan eri sektoreilta, mutta panimoala kiehtoi eniten. Nokian Panimon maine hyvänä harjoittelupaikkana oli kiirinyt korviini paristakin eri lähteestä. Ja olihan Keisari pienpanimo-buumi nopeasti kasvavassa kilpailussa pitänyt pintansa yhtenä laadukkaimmista ja luotettavimmista tuotemerkeistä. Sijaintikin oli uudelle Tamperelaiselle mitä mainioin. Minua kiehtoi myös eritoten panimon käsityöläisasenne. Tiesin, ettei minun tarvitsisi istua aloillani tarkkaamossa ja seurata prosessia, vaan pääsisin oikeasti oppimaan tekemisen kautta. Tämä kaikki vaikutti jopa vähän turhankin hyvältä. Olin innoissani. Eihän siinä, tuumasta toimeen vaan ja sähköpostia Nokialle. Tärppäsi ja tässä sitä ollaan. Ei ole nimittäin tarvinnut katua.

Bileet

”.. jo ennen ensimmäisenkään venttiilin koskettelua oli paneminen päässyt uniini.”
Vähän noloa myöntää, mutta kun on tällänen stressiperse, niin jo ennen ensimmäisenkään venttiilin koskettelua oli paneminen päässyt uniini. Suurempi jännittäminen kuitenkin osoittautui nopeasti turhaksi, sillä panimon työilmapiirin rento (mutta tiukka) ote auttoi rauhoittumaan välittömästi, eikä työt ole enää sen jälkeen häirinnyt yöuniani. Ei varmasti ole, lupaan! ;).

Ja nyt olut on alkanut kiinnostamaan ihan eri tavalla kuin ennen. Vaikka ennen taloon tuloani en kokenut olevani täysin tietämätön oluen tekoprosessista, niin nyt tajuan, että ymmärrykseni oli kuitenkin huteralla pohjalla. Muistivihkooni alkoikin kertyä harakanvarpaita tiuhaan tahtiin.

Oltuani muutaman viikon keittämössä oppimassa mäskäyksen, siivilöinnin ja keittämisen saloja, tapahtui ehkä se jännittävin, mutta samaan aikaan mukavin hetki, kun minulta tiedusteltiin, voisinko ottaa parin viikon päästä keittämön raskaat hommat yksin harteilleni viikon ajaksi. Hetken vastuu painoi pulkannarua mutkalle, kunnes se suoristui ja suostuin. Tietty.

Sinä viikkona ei vietetty liiemmin aikaa taukohuoneessa, vaan ravattiin ”luppoaika” rappusia ylös-alas tarkistelemassa kuulumisia uusilta ystäviltäni, venttiileiltä. Ja torstaina teki kieltämättä snadisti vähän tiukkaa. Eihän siinä, tiukkahan on tunnetustikin hyvä, mutta sinä hetkenä ei olisi ollut vähän väljemmän voittanutta. Sattui nimittäin niin, että juuri kun aloitin vierteen jäähdyttämisen, paukahti suht vaatimattoman kokoiseen mallasvarastoomme 14 lavan mälli tuotetta vastaanotettavakseni. Öööö… Kunditkin pesivät tietty vehkeitään samaan aikaan jossain päin tehdasta, joten jäähdytyslämpötila pomppi ylös ja alas kuin Cheekin mielialat konsanaan. Sormi liipasimella mentiin ja varaston lavatetristä selviteltiin loppupäivä minkä kerettiin. Selvisin. Muutenhan ei ole ollut ollenkaan kiire, ei laisinkaan… lupaan. 😉

Jatkot

Täällä on siis todellakin päässyt tekemään. Viimeiset viikot kellarissa ovat olleet hyvä muistutus siitä, että oppimista vielä todellakin on! On ollut kiva huomata, ettei teoriapuolenkaan pänttääminen ole jäänyt ainoastaan kotitöiksi, vaan talon alati valppaat Keisarit ja Keisarinnat ovat valistaneet minulle oppimisenkin kannalta sitä tärkeintä pointtia: miksi näin toimitaan ja miten se tuotteeseen vaikuttaa. On ollut ilo seurata kuinka täällä homma toimii ja olen kiitollinen saamastani mahdollisuudesta. Tuleva kesä Nokialla tulee olemaan unohtumaton. Hyvää kesää – kippistärallaa!

Jaakko Vilpponen, kesähessu